OTA YHTEYTTÄ >
Laura Poikkimäki

Palvelumuotoilulla selkeyttä | Silta Oy

Yhteistyö KREAPALin kanssa sujui mainiosti! Palvelumuotoilu auttoi selkeyttämään pienille ja keskisuurille yrityksille suunnatun palvelun skaalautuvan palvelumallin.

Palvelumuotoilulla selkeyttä skaalautuvaan palvelumalliin

Palvelumuotoilulla selkeyttä! Meillä oli ilo toteuttaa kevään 2019 aikana palvelumuotoiluprojekti Silta Oy:lle. Haastattelimme projektin päätyttyä Silta Oy:n liiketoimintaratkaisut ja laatu -johtajaa Laura Poikkimäkeä siitä, mistä palvelumuotoiluprojektissa oikein oli kyse ja miten se sujui. Alla haastattelun yhteenveto.

 

Kertoisitko aluksi muutamalla sanalla Silta Oy:stä?

Silta Oy on Suomen johtava henkilöstön ja palkkapalveluiden asiantuntija, jonka kautta maksetaan yli 100 000 suomalaisen palkat. Yrityksemme on perustettu vuonna 2001 ja se työllistää n. 300:n asiantuntijaa kolmella paikkakunnalla Suomessa. Vuoden 2018 liikevaihtomme oli n. 19,5 miljoonaa euroa.

Olemme asiakkaidemme luottokumppani ja sparraaja. Autamme asiakkaitamme laajasti HR-kentän eri asiantuntemusta vaativissa tehtävissä, kuten raportoinnissa ja henkilöstöjohtamisessa ja niiden kehittämisessä. Palkkahallinnosta kertyvän datan jalostamme hyötykäyttöön asiakkaillemme tuottavan liiketoiminnan kehittämiseksi. Asiantuntemuksessamme yhdistyy laaja-alainen ymmärrys työelämän kehittämisestä ja vahva osaaminen noin sadasta työehtosopimuksesta. Kehitämme yhteistyössä asiakkaidemme kanssa heidän liiketoimintansa tuloksellisuutta, kannattavuutta ja kilpailukykyisyyttä.

 

Kaipasimme apua yrityksille suunnatun palvelun kehittämisessä. Halusimme selvittää mitä kyseiseen segmenttiin kuuluvat asiakkaat tarvitsevat ja miten saamme omaa toimintaa kehitettyä siten, että vastaamme asiakastarpeeseen mahdollisimman skaalautuvalla palvelumallilla.

 

Minkälaisessa tilanteessa päädyit alun perin keskusteluihin kanssamme?

Kaipasimme apua pienille ja keskisuurille yrityksille suunnatun palvelun kehittämisessä. Halusimme selvittää mitä kyseiseen segmenttiin kuuluvat asiakkaat tarvitsevat ja miten saamme omaa toimintaa kehitettyä siten, että vastaamme asiakastarpeeseen mahdollisimman skaalautuvalla palvelumallilla.

 

Mikä sai sinut lopulta valitsemaan yrityksemme? Mikä erotti meidät muista toimijoista? 

Digitaalisten palveluiden kehittämiseksi on tarjolla useita palvelumuotoilua tarjoavia yrityksiä, mutta palveluliiketoiminnan kehittämisen muotoilijoita olikin tarjolla vähemmän. KREAPAL tarjosi juuri tähän tarpeeseen hyvän kokonaisuuden.

 

palvelumuotoilulla selkeyttä

 

Miten yhteistyö on mielestäsi sujunut?

Yhteistyö KREAPALin kanssa sujui mainiosti! Veikko sai välillä rönsyilevänkin keskustelun pysymään asiassa ja sparrattua meitä miettimään oikeita asioita oikeaan hetkeen.

 

Palvelun kehityksessä tuli huomioitua niin ulkoinen asiakas kuin monet sisäisetkin asiakkaat ja/tai sidosryhmät. Työn lopputuloksena saimme luotua yhteisen näkemyksen ja kiteytyksen pienille ja keskisuurille yrityksille suunnatun skaalautuvan palvelun ydinelementeistä.

 

Mikä on ollut mielestäsi suurin hyöty, jonka olemme pystyneet tuottamaan?

Saimme aikaiseksi monialaisen keskustelun aiheesta yrityksessämme. Palvelun kehityksessä tuli huomioitua niin ulkoinen asiakas kuin monet sisäisetkin asiakkaat ja/tai sidosryhmät. Työn lopputuloksena saimme luotua yhteisen näkemyksen ja kiteytyksen pienille ja keskisuurille yrityksille suunnatun skaalautuvan palvelun ydinelementeistä.

 

Kysyttäessä, kuinka todennäköisesti suosittelisit palveluitamme?

10.

 

Haluatko oppia lisää?

Voit ladata oppaan TÄSTÄ.

Palvelumuotoilu opas

Vai tarvitsetko heti apua?

Varaa kalentereistamme sinulle sopivin 1h ajankohta. Yhdessä vietetty tunti tuottaa takuulla isoja oivalluksia – aina rennossa hengessä?✌️

asiakaskokemuksen johtaminen julkisella sektorilla

Jos kalentereistamme ei löydy sinulle sopivaa ajankohtaa, meille voi aina soittaa tai laittaa sähköpostia. Yhteystiedot TÄSTÄ linkistä.

Kirjoittaja Veikko Törrönen on intohimoinen liiketoimintamuotoilija, palvelumuotoilija, valmentaja ja KREAPAL DESIGN Oy:n perustaja.

 

FacebookTwitterLinkedIn

Yhteystiedot

Autamme SINUA onnistumaan.

Innostuitko kehittämään tekemistänne asiakaslähtöisesti? Mahtavaa!

Jos haluat sparrausta heti, soita: 040 7055 810.

Jos kirjoitat mieluummin, jätä viesti alla olevalla lomakkeella ja olemme sinuun yhteydessä pikimmiten.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Lisätietoja

Veikko on yrityksen perustaja, liiketoimintamuotoilija ja palvelumuotoilija, jonka kaikessa tekemisessä painottuu arvon tasapainoinen tuottaminen kolmella tasolla: asiakkaiden, työntekijöiden ja omistajien. Hän on johtanut lukuisia liiketoiminta- ja palvelumuotoiluhankkeita niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla, sekä asiakaskokemuksen kehittämistä merkittävässä suomalaisessa konsernissa. BBA, MBA ja HHJ -tutkintojen lisäksi Veikko on opiskellut palvelumuotoilua kolmessa suomalaisessa korkeakoulussa, sekä liiketoimintamuotoilua TU Delft:issä. Veikko ei toista vain muiden ajatuksia, vaan ottaa aktiivisesti kantaa liiketoimintalähtöisen muotoilun kehitykseen Suomessa: kehittäen ja visualisoiden uusia konsepteja, työkaluja ja menetelmiä.

Veikko luennoi yliopistolla ja on kysytty esiintyjä erilaisissa palvelumuotoilun, asiakaskokemuksen ja markkinoinnin tapahtumissa ja seminaareissa. Häntä kiitetään erityisesti kyvystään oivalluttaa isoja kokonaisuuksia tavalla, joka puhuttelee niin organisaatioiden ylintä johtoa kuin työntekijöitäkin. Veikko on innostaja ja tekijä, jonka koulutuksissa, työpajoissa ja muotoiluprojekteissa syntyy oivalluksia ja tuloksia – aina rennossa hengessä.

Veikko Törrönen

Perustaja
Liiketoimintamuotoilija
Palvelumuotoilija

Veikon korkea ammattitaito, kokemus ja aito halu ymmärtää liiketoimintaamme on hyvän yhteistyömme perusta. Hän on utelias ja kunnianhimoinen valmentaja, joka ei koskaan päästä meitä helpolla: yhteinen valmistautuminen työpajoihin ja selkeä seuranta ovat antaneet eväät aikaansaavalle työskentelylle.

Yhteistyö KREAPALin kanssa on auttanut meitä kirkastamaan konsernin yhteistä asiakaskokemuksen tahtotilaa, ottamaan oikeita askeleita, tarjonnut käytännön työkaluja ja selkeyttänyt tekemistämme jatkuvasti muuttuvassa työelämässä. Henkilökohtaisesti olen saanut myös kasvaa ihmisenä Veikon kanssa työskennellessäni. Lämmin kiitos ja vahva suositus!

Hanna-Kaisa Hynni
Asiakaskokemusjohtaja, Eezy Henkilöstöpalvelut Oy

Lisätietoja

Sanna on palvelu- ja liiketoimintamuotoilijana, jolla on vahva tausta palveluliiketoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä. Hän on opiskellut palvelumuotoilua kahdessa suomalaisessa korkeakoulussa.

Sanna on ihmislähtöinen palveluiden kehittäjä ja tekijä, joka tarttuu tekemiseen innokkaalla palveluasenteella. Hänen vahvuutenaan on laajojen kokonaisuuksien ymmärtäminen – ja intohimotekemisenä työntekijä- ja asiakaskokemuksen kehittäminen.

Hän saa erityisesti kiitosta asiakkailtamme selkeästä ja ratkaisukeskeisestä työskentelytyylistä ja siitä, että hän on aina aidosti innostunut ja kiinnostunut tuottamaan huipputason palvelua jokaiselle asiakkaallemme!

Sanna Helttunen

Liiketoimintamuotoilija
Palvelumuotoilija

Sannan kanssa oli innostavaa tehdä yhteistyötä. Sen lisäksi että hän on hyvin helposti lähestyttävä ja aina ystävällinen, hän on myös  hyvin ratkaisukeskeinen ja kiinnostunut ymmärtämään syvällisesti toimintaamme ja tavoitteitamme ja yhteistyössä löysimme aina win-win-asetelmia uusissa pilotoinneissa.

Sanna ymmärsi  hyvin myös julkisen organisaation ja lain reunaehtoja ja jaksoi sinnikkäästi pohtia keinoja ratkaista käytännön esteitä toiminnalle. Yhteistyöprojektit saatiin toteutettua ja niistä virisi uudenlaista yhteistyötä.

Sari Pirttiluoto
Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut

Lisätietoja

Asiakkaamme odottavat meiltä rautaista laatua. Etsimme kaikessa rauhassa yrityskulttuuriimme sopivaa liiketoimintamuotoilun tai palvelumuotoilun osaajaa Tampereelle.

Tunnistatko itsesi tästä:

  • Ihmisinä kasvaminen on minulle tärkeä arvo ja osa elämää✔️
  • En pelkää virheitä: olen jatkuvasti valmis kyseenalaistamaan omat ja asiakkaiden ajattelu- ja työskentelytavat✔️
  • Sytyn KREAPALin arvoista ja olemassaolon tarkoituksesta – ja koen olevani niihin mainio match✔️
  • Minulla on jo osaamista toteuttaa liiketoiminta- ja/tai palvelumuotoiluprojekteja, joista asiakkaat puhuvat pelkkää hyvää✔️
  • Minulla on osaamista ja halua hankkia itsenäisesti uusia asiakkaita✔️
  • Motivoidun palkkamallista, joka perustuu tuloksiin – ei työpaikalla vietettyyn aikaan✔️
  • Asun Tampereella – tai lähiseudulla✔️

Jos vastauksesi ylläoleviin on 7x✔️ – lue lisää TÄSTÄ.

SINUN NIMESI TÄHÄN?

Asiakkaamme odottavat meiltä rautaista laatua. Etsimme kaikessa rauhassa yrityskulttuuriimme sopivaa liiketoimintamuotoilun tai palvelumuotoilun osaajaa Tampereelle.

Tunnistatko itsesi tästä:

  • Ihmisinä kasvaminen on minulle tärkeä arvo ja osa elämää✔️
  • En pelkää virheitä: olen jatkuvasti valmis kyseenalaistamaan omat ja asiakkaiden ajattelu- ja työskentelytavat✔️
  • Sytyn KREAPALin arvoista ja olemassaolon tarkoituksesta – ja koen olevani niihin mainio match✔️
  • Minulla on jo osaamista toteuttaa liiketoiminta- ja/tai palvelumuotoiluprojekteja, joista asiakkaat puhuvat pelkkää hyvää✔️
  • Minulla on osaamista ja halua hankkia itsenäisesti uusia asiakkaita✔️
  • Motivoidun palkkamallista, joka perustuu tuloksiin – ei työpaikalla vietettyyn aikaan✔️
  • Asun Tampereella – tai lähiseudulla✔️

Jos vastauksesi ylläoleviin on 7x✔️ – lue lisää TÄSTÄ.

Veikko Törrönen
Perustaja, KREAPAL DESIGN OY

OKR-WEBINAARI: NÄIN VIET STRATEGIAN ARKEEN

ILMOITTAUDU!