Kreapal logo OTA YHTEYTTÄ >

Strategia tuo fokusta ja mielenrauhaa johtamiseen

strategiatyö arkeen

Heli Keskinen, Toimitusjohtaja
Kangasalan Sanomat Oy

"Yhteistyö Kreapalin kanssa on ollut paljon enemmän kuin uskalsimme toivoa! Olen aivan varma, että strategiahankkeeseen satsattu raha tulee ajan kanssa korkojen kera takaisin."

Strategiatyö arkeen

Strategiatyö arkeen oli kantavana teemana liiketoimintamuotoiluprojektille, jonka pääsimme toteuttamaan kevään 2021 Kangasalan Sanomat Oy:lle. Haastattelimme projektin päätyttyä yrityksen toimitusjohtaja Heli Keskistä siitä, mistä projektissa oikein oli kyse – ja miten se sujui. Alla haastattelun yhteenveto.

 

Kertoisitko muutamalla sanalla Kangasalan Sanomista

Kangasalan Sanomat (KS) on kaksi kertaa viikossa ilmestyvä yhteisöllinen paikallismedia, jonka ensimmäinen numero ilmestyi joulukuussa 1918. Lehteä julkaisee Kangasalan Sanomalehti Oy. Lisätietoja TÄSTÄ.

 

Minkälaisessa tilanteessa päädyit alunperin keskusteluihin kanssamme?

Yrityksessämme tehtiin suurta muutosta toiminnassa ja tekemisessä. Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut vauhdikkaasti ja tulevaisuus vaatii muutosvauhdin pitämistä yllä.

Samaan aikaan emme kuitenkaan olleet kirkastaneet tarpeeksi sitä, miksi muutos on tehtävä, miten se tehdään, missä on kiintopisteemme ja millä tavoin sinne suunnataan. Energioita ja resursseja ei osattu tästä syystä kohdistaa oikein, mikä aiheutti väsymystä ja hahmottomuutta.

 

Kun tärkeimpiä fokusalueita ei oltu osoitettu, ei osattu tarpeeksi priorisoida tekemistä. Tästä syntyi väsymyksen, turhautumisen ja epätietoisuuden tunteita.

 

Minkälaisia haasteita tämä aiheutti?

Kaikki tekivät paljon ja vähän joka suuntaan, mutta tietämättä oikeastaan miksi. Kun tärkeimpiä fokusalueita ei oltu osoitettu, ei osattu tarpeeksi priorisoida tekemistä. Uusi tekeminen otettiin vanhan päälle, jolloin myös työtaakkaa alkoi olla liikaa. Tästä syntyi väsymyksen, turhautumisen ja epätietoisuuden tunteita.

 

Kreapal lupasi, että heidän kanssaan muutos tuodaan konkreettisesti arkeen.

 

Miksi valitsitte juuri meidät kumppaniksi? 

Työyhteisössämme on tehty monenlaisia projekteja konsulttien avulla, joiden raportit ovat jääneet kauniina ajatuksina pöytälaatikkoon. Arki on kaatunut päälle, ja uudet ajatukset sekä suunnitelmat hautautuneet sen pyörityksen alle.

KREAPAL lupasi, että heidän kanssaan muutos tuodaan konkreettisesti arkeen. Saimme lupauksen, että hankkeen tuloksena meillä on mittarit ja toistuva tekemisen malli, joka ohjaa toimintaamme oikeaan yhdessä määrittelemäämme suuntaan.

 

Mitä projektissa tehtiin?

Kartoitimme ensin nykytilannetta sekä tahtotilaa ja tunnistettiin haasteita. Sen jäkeen toteutimme työntekijöille kyselyn, jolla pääsimme ymmärrykseen heidän ajatuksistaan, toiveistaan ja huolistaan. Sitten otimme haastatteluilla selvää asiakkaidemme ajatuksista tuotettamme kohtaan.

Näitä tuloksia analysoimalla tehtiin kartoitus strategisesta kyvykkyydestämme, kilpailutekijöistä- ja valinnoista sekä luotiin yhteisiä suunnitteluvetureita. Määrittelimme yhteisen innostavan tavoitetilan, käytännön toimenpiteet ja mitattavissa olevat halutut tulokset.

 

Yhdessä suunnitellut toimenpiteet auttavat meitä fokusoimaan oikeisiin asioihin.

 

Miten yhteistyö mielestäsi sujui?

Yhteistyö Kreapalin kanssa on ollut paljon enemmän kuin uskalsimme toivoa. Koko projektin tulos tuli meistä itsestämme, mutta me itse emme olisi osanneet sitä yksin tuottaa. Yhteinen työlle merkitty aika oli laadukasta ja tuloksellista. Melko vähäisin tunnein syntyi paljon laadukkaita työkaluja ja oivalluksia. Olemme saaneet tukea ja apua myös toimenpiteiden jalkauttamiseen ilman, että olisimme joutuneet tuijottelemaan hanketunteja tai kalenteriin merkattuja aikoja.

Yhdessä suunnitellut toimenpiteet ovat konkreettisia, ymmärrettäviä ja ennen kaikkea varmasti sellaisia, jotka auttavat meitä fokusoimaan oikeisiin asioihin. Olen varma, että hankkeeseen satsattu raha tulee ajan myötä korkojen kera takaisin.

 

Miltä nyt tuntuu?

Olo on helpottunut ja innostunut. Meillä on käsissämme selvä runko, jolla lähdemme yhdessä kehittämään Kangasalan Sanomien liiketoimintaa eteenpäin!

 

Kysyttäessä, kuinka todennäköisesti suosittelisit palveluitamme (asteikolla 1-10)?

10!

 

3 tapaa edetä heti..

1️⃣ Haluatko ohjeet strategiatyöhön?
Lataa oppaat tästä.

2️⃣ Katsotko mieluummin webinaareja?
Katso webinaarit tästä.

3️⃣ Haluatko sparrailla?
Soita 040 7055 810 tai varaa maksuton 30 min sparraus.

8 vuotta, 90+ projektia, 100% toimitusjohtajista suosittelee.

strategian uudistaminen ja toimeenpano
Veikko Törrönen, modernin strategiatyön ammattilainen ja KREAPAL DESIGN Oy:n perustaja.

Jaa Someen:
FacebookTwitterLinkedIn

Haluatko uudistaa strategian tai varmistaa sen toimeenpanon OKR-mallilla?

Soita 044 786 6007 tai varaa maksuton 30 min sparraus.

Varauksen jälkeen saat lyhyen kyselyn, jolla varmistamme laadukkaan ajankäytön sparrauksessa.

Sparrauksessa saat ulkopuolisen näkemyksen strategianne nykytilasta ja suositukset etenemistavasta.

9+ vuotta, 100+ toteutusta, 100% suosittelu.

Veikko Törrönen

Perustaja, Toimitusjohtaja